Grillin puhdistusta

Kylläpä kesä onkin taas lähtenyt oikein vauhdilla käyntiin. Joskos sitä pikku hiljaa alkaisi lyhentelemään kyhäämääni tehtävälistaa, joka tosin vain kasvaa ja kasvaa. Onneksi kaikkia pihahommia ei tarvitse saada tehtyä tänä kesänä, vaan jätetään suosiolla hommaa myös ensi vuodelle :D Yksi tehtävälistan asioista oli grillin puhdistus. Monilla grillit ovat varmasti kuumentuneet jo useampaankin kertaan, näin myös meillä. Olemme alkukesän käyttäneet enemmän pientä hiiligrilliämme, mutta juhannukseksi halusin saada myös kaasugrillin käyttöön.

Grillin sisäpintojen puhdistus

Grilli oli päässyt melkoisen likaiseen kuntoon, sillä sitä ei oltu puhdistettu kunnolla syksyllä ennen talviteloille laittoa. Aloitinkin grillin sisäpintojen puhdistuksen kuumentamalla grillin, jotta ritilöihin kiinni jääneet ruuanpalat lähtevät helpommin pois raaputtamalla esimerkiksi metallilastalla. Tämän jälkeen odotin hetken, että grilli hieman jäähtyy, ja ryhdyin pesemään sisäpintoja. Pesuun otin avuksi vettä, grilliharjan sekä karhunkielen. Ensiksi pesin suurimmat liat pois parilalta kuuman veden ja harjan avulla. Huuhtelin parilan välillä puhtaalla vedellä, jonka jälkeen viimeistelin puhdistuksen karhunkielellä. Ritilöille puolestaan riitti pelkkä metallilastalla raaputus ja karhunkielellä viimeistely. Lopuksi huuhtelu, ja lämmin grilli kuivui nopeasti itsestään. Käytin myös kaikkia grillin sisäosia pois paikoiltaan ja harjasin vanhalla parilaharjalla grillin alaosaan tippuneet liat reunoilta ja polttimoiden päältä pois. Puhdistin myös grillin pohjan harjaamalla. Valurautaiset grilliosat kannattaa pesun jälkeen vielä öljytä. Käytin öljyämiseen rypsiöljyä sekä kuivaa pikasiivousliinaa.

Grillin ulkopintojen puhdistus

Grillin ulkopinnoille kertyy helposti siitepölyä sekä muuta likaa, mikäli grillissä ei käytä suojaa. Odotin, että grilli oli kokonaan jäähtynyt, ennen kuin aloitin ulkopintojen puhdistuksen. Siivousvälineiksi olin varannut kosteita ulkosiivousliinoja, kuivia pikasiivousliinoja, ihmesienen sekä liesiliinan. Pesuaineena käytin Sinin keittiösuihketta, joka tehoaa hyvin rasvatahroihin. Pyyhin grillin ulkopinnat ensin kauttaaltaan kostealla ulkosiivousliinalla. Liinat ovat biohajoavia, ja niillä on kätevä pyyhkäistä esimerkiksi siitepölyt pois grillin päältä. Grillin etupuolella oli mustia tahroja, jotka eivät lähteneet pelkästään liinalla pyyhkimällä. Niiden poistamiseen otin avuksi ihmesienen ja keittiösuihkeen. Suihkautin keittiösuihkeen vaikuttamaan hetkeksi, jonka jälkeen aloin kevyesti hieroa kostutetulla ihmesienellä tahroja. Yllätyksekseni tahrat lähtivät kokonaan pois, aiemmilla siivouskerroilla olin jo luovuttanut niiden suhteen. Liesiliinalla onnistuu grillin kromiosien viimeistely kiiltäviksi. Nyt kun grilli on puhdistettu, voisi viimein olla aika ottaa käyttöön grillisuojus. Säästyisi seuraavalla kerralla siitepölyjen ja linnun jätösten siivoamiselta ennen grillaamista. Aurinkoista kesän jatkoa! -Taija
Takaisin blogiin