Korona-ajan siivous lapsiperheessä

Tällä kertaa jaan teille hieman ajatuksiani korona-ajan siivouksesta lapsiperheessä: mikä meillä on muuttunut verrattuna normaaliin siivoukseen sekä mitkä siivousvinkit olen todennut toimivimmiksi arjessamme.

Kosketuspinnat puhtaaksi

Näin korona-aikana tärkeää on kosketuspintojen siivouksen tehostaminen sekä siivouksen säännöllisyys. Varsinaiseen siivoustahtiin korona ei meillä ole vaikuttanut, sillä lapsiperheessä joutuu muutenkin siivoamaan melko usein. Imuri siis heiluu useammankin kerran viikossa ja pöytiä pyyhitään aina ruokailun ja ruuanlaiton jälkeen. Ovenkahvat, valonkatkaisimet sekä muut kosketuspinnat sen sijaan pyrimme pyyhkimään normaalia useammin, sillä niitä kosketaan monta kertaa päivässä. Etenkin ulko-oven ja vessan läheisyydessä olevat kahvat ja katkaisimet ovat normaalia useammin pyyhinnän alla – pyyhkimiseen käytän joko nihkeää mikrokuituliinaa ja yleispuhdistusainetta tai kosteita pikasiivousliinoja. Varsinkin nyt, kun taaperomme on oivaltanut, että ylettää käyttämään valonkatsaisimia, on niiden puhtaana pitäminen tärkeää. Kosteat pikasiivousliinat ovat muutenkin oiva apu moneen arjen tilanteeseen. Niillä puhdistetaan helposti sekä kännykän ja tablettien näytöt että kaukosäätimet, jotka turhankin usein eksyvät taaperon käsiin. Nämä ovatkin usein melkoisia pöpöpesäkkeitä, joten niitä tulisi puhdistaa säännöllisesti – itse pyrin pyyhkimään kännykän puhtaaksi ainakin kerran päivässä. Kännykän sekä muiden älylaitteiden näyttöjen puhdistukseen sopii erinomaisesti myös elektroniikkaliina, johon on suihkautettu yleispuhdistusainetta. Hellävarainen liina ei naarmuta herkkiäkään pintoja.

Wc:n puhtaana pitäminen

Näiden lisäksi myös wc saa osakseen pikasiivouksia normaalia useammin, sillä sinne suunnistetaan aina kotiin saavuttua pesemään kädet. Etenkin wc:n hanan kahva ja wc-pöntön vetonuppi sekä kansi pyyhitään lähes joka päivä. Täälläkin siivoukseen sopivat wc:n kaapistamme aina löytyvät pikasiivousliinat tai vessalle omistettu mikrokuituliina. Myös lapsen potta pidetään käytön jälkeen puhtaana, sillä meidän potalla ainakin on tapana matkustaa kylpyhuoneen ja wc:n välillä, ja toisinaan potalle istutetaan valitettavasti myös pehmoleluja. Puhdas potta on siis tärkeä. Pöntön harjaukseen meillä on käytössä Sinin kierrätysmuovinen wc-harja reunusharjalla. Oletko koskaan muuten ajatellut, että vessaharjan varsikin tulisi puhdistaa? Sekin on kosketuspinta, joten kannattaa ottaa tavaksi pyyhkiä se ainakin viikottaisen vessanpesun yhteydessä. Siivousta voi halutessaan tehostaa vessassa ja muilla kosketuspinnoilla desinfioivilla pikasiivousliinoilla. Näitä käyttäessä tulee kuitenkin muistaa, että desinfiointiaine ei puhdista varsinaista likaa: likaiset pinnat tulee ensin puhdistaa normaalilla puhdistusaineella ja sen jälkeen pintojen hygieenisyyttä voi tehostaa desinfiointiaineella.

Muista myös nämä

Lapsiperheessä kosketuspintoja on todella paljon, sillä pienet kädet ehtivät moneen paikkaan. Meillä puhdistetaan aina silloin tällöin myös lapsen leluja: etenkin leikkikeittiö sekä usein lattialla pyörivät leikkikeittiön välineet ja ruuat. Myös lastenvaunujen työntöaisa on hyvä puhdistaa aina reissun jälkeen. Tärkeimpänä osana siivouksen helpottamista ja mahdollisen tartuntaketjun katsaisemista on käsienpesu: kädet pestään usein. Meillä käsienpesu on otettu tavaksi aina kotiin tultua sekä ennen syömistä. Käsipyyhe vaihdetaan tarpeeksi usein ja likaiset pyyhkeet pestään 60 asteessa. Myös siivousliinat kestävät 60 asteen konepesun. Tärkeää on muistaa siivousvälineiden pitäminen puhtaana, sillä likaisella välineellä ei saa puhdasta pintaa.

Miten korona on vaikuttanut teidän siivousrutiiniinne?

Takaisin blogiin