
Tiedättekö sen tunteen, kun kevätaurinko kurkistaa ikkunasta ja paljastaa ne pienet arjen jäljet, jotka ovat vaivihkaa kerääntyneet eri puolille kotia?
Pientä, tai vähän isompaakin, siivottavaa on siellä täällä: tavarakasoja tasoilla, sormenjälkiä ikkunoissa, koirankarvoja nurkissa, kuraroiskeita eteisen seinissä… Ja kiitos kevätauringon, pölyä tuntuu näkyvän jokaisella vaaka- ja pystypinnalla.

Kiireisen viikon keskellä kaikki pienetkin näkyvät asiat voivat alkaa tuntua yllättävän isoilta. Siivoaminen on saattanut pyöriä mielessä joka päivä, mutta siihen ryhtyminen on vain tuntunut ylivoimaiselta. Mistä sitä edes aloittaisi?
Jossain kohtaa tulee kuitenkin se piste, kun huomaa, että sotkuinen ympäristö alkaa jo oikeasti häiritä omaa oloa. Tällöin on aika palauttaa mielenrauha, ja se tapahtuu siivoamalla.

Yhdestä kohdasta liikkeelle
Olen huomannut, että aloittamisen vaikeus selätetään yhdellä vanhalla tutulla neuvolla: aloita yhdestä kohdasta. Hylätään siis heti kättelyssä suunnitelmat koko talon suursiivoukselle, ja aloitetaan kevyemmin. Yksi kohta voi olla esimerkiksi yksi huone tai yksi huoneen nurkkaus – tai jotain muuta itselle sopivaa.
Itselläni aloitus tapahtuu usein olohuoneesta. Kentien syynä on se, että se on kotimme keskeisin paikka ja sitä tulee katseltua eniten keittiöstä. Unohdin siis muut kotona odottavat sotkut ja annoin itselleni luvan hoitaa vain tämän yhden tilan. Keräsimme lasten kanssa irtotavarat, raivasimme lattian vapaaksi koiran leluista ja pennun repimistä pahveista, pyyhimme tyhjentyneet tasot sekä imuroimme ja moppasimme lattian.
Ja se riitti.

Tunsin siivousahdistuksen hälvenevän. Vaikka emme ehtineetkään tehdä kuin osan suunnitellusta illan aikana, tapahtui kuitenkin se odotetuin: pääsin alkuun. Ja sen vaikutuksen huomasin heti seuraavana päivänä, kun jatkoin siivousta heti sopivan hetken tullessa. Vanha neuvo toimii siis edelleen.

Kun on päässyt alkuun, loppu on helpompaa
Tuo pari viikkoa sitten tapahtunut hetki on taas muistuttanut minua siitä, että kaikkea ei tarvitse saada valmiiksi kerralla. Usein riittää, että pääsee alkuun, ja se käynnistää lumipalloefektin. Siivouksen aloittaminen ei enää tunnukaan vaikealta, vaan tekeminen rullaa taas omalla painollaan.


Kevättä siivousvälineisiin
Tekeminen tuntuu heti myös mukavammalta, kun siivousvälineet ovat kunnossa. Sinin kevätkampanjassa on nyt uusia beigejä ja vihreitä siivousvälineitä, jotka ovat sävyiltään ihanan rauhallisia. Itselläni näissä kuvissa on käytössä pölymiekka, nysväri sekä monitoimimoppisetti. Aika siistejä, eikö? 😉 Kaikki kevätkampanjan tuotteet pääset katsomaan täältä.
-Taija