Taijan siivousblogi: Kesäpuuhia pihalla

Vaikka alkukesä tuntuu menneen melko viileissä tunnelmissa, on joukkoon mahtunut onneksi joitakin lämpimämpiäkin päiviä. Tällaisina päivinä ulkona olosta on nautittu, niin kasvimaalla kyykkien kuin ulkona tehtäviä askareita suorittaen. Omakotitalossa asuessa hommat eivät koskaan lopu kesken, joten aina mahdollisuuksien mukaan yritetään lyhentää tehtävälistaa. Remppa- ja puutarhajuttujen lisäksi ollaan tietenkin myös siivoiltu pihapiirissä, ja lapset ovat pitäneet huolta tärkeimmistä eli jäätelötauoista.

Mattojen pesu

Nainen pesee mattoja koripihassa harjan ja varren avulla.

Yksi perinteisistä kesäpuuhista on tietenkin mattojen pesu. Itse pääsin aloittelemaan pesuhommia jo aiemmin kuin oikeastaan halusinkaan, sillä meille muutti alkukesällä koiranpentu. Sisäsiisteyttä opetteleva pentu ja vanha, mattoja lattialle tarvitseva koira, eivät ole helppo yhdistelmä, mutta onneksi on kesä. Matot saa pestyä ja pentukin toivottavasti oppii nopeasti. 

Lähikuvassa matonpesuharja, matto terassilla ja Sinisanko.

Matonpesu sujuu tänä vuonna helposti terassilla, pitkävartista pesuharjaa käyttämällä. Tein Sinisankoon pesuaineliuoksen, jonka levitin matolle ihan vain kaatamalla ja harjan avustuksella. Myös huuhtelun hoidin sangon avulla. Jos pestäviä mattoja on kerralla useampi, otan painepesurin tai vähintään vesiletkun avuksi. Kyllähän tässä vesisangollisia kannellessa tulee mukavaa hyötyliikuntaa, mutta helppous taitaa viedä voiton. Mattojen kuivuminen käy onneksi ihanan nopeasti tuulisena päivänä.

Ikkunat vihdoin puhtaaksi

Nainen pesee keltaisen puutalon ikkunaa ikkunanpesimellä, joka on kiinnitetty varteen.
Lähikuvassa varteen kiinnitetty ikkunanpesin, jolla pestään ikkunaa.

Toinen kesälle säästämäni puuha on ikkunoiden pesu. Viileähkö kesäsää onkin ollut oikein otollista aikaa pesupuuhille. Tänä vuonna päätin pestä ikkunoiden ulkopinnat erikseen, sillä kaipasin helppoa ulkopuuhaa, jonka voisin hoitaa samalla kun vahtisin ulkona touhuavaa koiranpentua. 

Pesuun käytin ikkunanpesin-kuivainta sekä teleskooppivartta. Tällä tavoin pesu tuntui sujuvan nopeammin, kun säästyin välineen vaihtamiselta ja varren siirtämiseltä toiseen välineeseen. Sisä- ja välipintoja olen pessyt sisätiloissa aina sopivan innostuksen osuessa kohdalle. 

Mukana kulkee aina tietenkin Sinisanko vettä ja puhdistusainetta varten, puhdistusterä jämähtäneiden likojen irrotukseen, ikkunaliina lasipinnan reunojen kuivaamiseen sekä mikrokuituliina ikkunapeltien ja ikkunanpielien puhdistukseen. 

Pihasaunan siistiminen

Puuvartisella harjalla puhdistetaan saunan lauteita lehdistä ja roskista.
Nainen lakaisee puisella rikkasetillä saunan lattiaa lauteiden alta.

Myös pihasauna on saanut huomiota osakseen, kun juhannuksen innokkaat vihtojat jättivät jälkeensä hieman roskia. Kuivuneiden lehtien ja muiden puuroskien lakaisu lauteilta onnistuu kätevästi pienellä terassiharjalla, jota on mukava käyttää sen varren ja keveyden ansiosta. Lattiat harjasin puisella rikkasetillä, joka sopii ulkonäkönsäkin puolesta loistavasti tähän saunaympäristöön.

Lähikuvassa rikkasetti, jossa on paljon roskia saunan lattialta.
Nainen puinen rikkasetti kädessä saunan ovella, vieressä mustavalkoinen koira.

Kunhan ilmat tästä toivottavasti pian kuivuvat ja lämpenevät, päästään myös terassien kimppuun. Niitä odottaa tänäkin vuonna taas kunnollinen pesu sekä öljyäminen. 

Onko siellä päästy jo kesäpuuhien pariin?

-Taija

Takaisin vinkkeihin