Aurinko paistaa, linnut laulavat ja ovesta tekee mieli lähteä ulos jo heti aamusta. Kesä on saapunut! Se tarkoittaa ainakin meillä sitä, että arki siirtyy suurimmaksi osaksi ulos, ja säiden suosiessa sisällä käydään vain pyörähtämässä ja nukkumassa. Tämä tarkoittaa myös jonkin verran muutoksia siivousrutiineihin, sillä sotkua, ja aikaa sen siivoamiseen, on eri lailla.
Kesällä prioriteetit nimittäin usein muuttuvat: itse ainakin mieluiten valitsen kasvimaalla kyykkimisen tai terassilla jätskitötterö kädessä istumisen kuin sisällä puuhailun. Toki kodin sisälläkin on jotain tehtävä, jotta elämä pysyisi sujuvana myös kesäkuukausina.

Myös siivousprioriteetit voivat muuttua kesällä - tai jos eivät muutu, niin ainakin korostuvat. Mitkä ovat niitä paikkoja, jotka siivotaan, vaikka aika on rajallista? Jollekin on tärkeää, että lakanat vaihdetaan säännöllisesti joka viikko, toinen puolestaan priorisoi jokapäiväisen imuroinnin tai tyhjän pyykkikorin.
Meillä nämä paikat ja asiat ovat eteinen, keittiö, wc ja pyykkihuolto. Nämä ovat tärkeitä muulloinkin, mutta etenkin kesällä niiden tärkeys nousee esille. Tässä postauksessa kerron, miksi.
Eteinen

Kenkiä, lippiksiä, uimaleluja ja vaihtovaatteita kerääntyy eteiseen nopeammin kuin ehdin kissaa sanoa, tai siltä se ainakin tuntuu. Eteisessä käydään kääntymässä ja se toimii laskualustana kaikelle pyöräilykypäristä vesipulloihin. Jos näille ei tee mitään, ei eteisessä mahdu kävelemään.
Eteisen järjestely onkin kesän siivousprioriteettilistalla kärkipäässä. Yritämme joka ilta siivota sitä edes vähän, jotta sen läpi pääsee ilman tavararöykkiön yli kahlaamista. Olemme ottaneet nyt kesän ajaksi tänne käyttöön myös romukorin, johon saa laittaa väliaikaisesti sen, mitä ei ehdi tai jaksa heti viedä oikealle paikalle. Kori tyhjennetään parin päivän välein, jotta sinne ei kerry liikaa tavaraa.


Matto kerää suurimman osan eteiseen kulkeutuvasta hiekasta, mutta paljaiden jalkojen mukana sitä levittyy hieman muuallekin. Rikkasetillä hiekat ja pienet roskat saa napattua eteiskäytävältä ennen kuin ne kulkeutuvat pidemmälle.
Keittiö

Kesällä keittiön siisteydestä huolehtiminen nousee tärkeäksi, vaikka ruokailuhetket hoituisivatkin suurimmaksi osaksi pihalla. Kun keittiö on järjestyksessä, sieltä on helpompi saada nopeasti eväät matkaan tai ruokaa pöytään.
Meillä keittiön käyttö elää säiden ja päivien mukaan. Välillä siellä vain piipahdetaan: lämmitetään eilinen ruoka, täytetään vesipullo tai pakataan eväät mukaan reppuun. Toisinaan taas keittiössä viihdytään pidempään: valmistellaan salaatteja, testataan uusia kesäherkkuja tai esivalmistellaan grillattavat kaikessa rauhassa.

Päivän aikana hoidetaan pieniä pikasiivouksia, eli lähinnä pyyhitään roiskeet ja laitetaan astiat koneeseen. Mutta iltaisin tehdään aina vähän perusteellisempi siivous, jotta keittiö on valmiina uuteen kesäpäivään. Tämä on yksi meidän kesän siivousprioriteeteista: kun keittiö pysyy suhtkoht siistinä, arki rullaa sujuvammin ja kesästä ehtii nauttia enemmän.

WC ja kylpyhuone

Kesäulkoilut näkyvät kotona myös pesutiloissa. WC:ssä ja kylpyhuoneessa käydään entistä useammin pesemässä käsiä, jalkoja ja kasvoja – joskus vain pikaisesti hiekkaleikkien tai puutarhatöiden jälkeen, joskus taas kunnolla suihkun kautta. Näiden tilojen siisteydestä huolehditaan meillä läpi vuoden, mutta kesällä niiden puhtaana pitäminen nousee erityisen tärkeään rooliin vilkkaan käytön myötä.
WC-tiloissa käsienpesu lisääntyy huomattavasti, ja etenkin lapsiperheessä lavuaariin kertyy roiskeita ja likatahroja nopeammin kuin muina vuodenaikoina. Pinnat saa helposti siisteiksi pikasiivousliinoilla, jotka ovat todella näppärä apu nopeisiin siivoushetkiin.

Pyykkihuolto

Kesällä tuntuu myös, että vaatteet likaantuvat tuplavauhtia. Pyykkiä kertyy siis enemmän, joten myös pyykkihuoltoon täytyy kiinnittää tavallista enemmän huomiota.
Onneksi kesä tuo pyykinpesuun myös helpotusta: pyykki kuivuu nopeasti ulkona, ja monia lasten lempparivaatteita ei edes ehdi viedä kaappiin asti, kun ne napataan suoraan telineeltä takaisin käyttöön. Auringonvalolla on myös ihmeellinen kyky kirkastaa tahraiset vaatteet kuin uusiksi.

Pyykkien kuivatus ulkona onkin yksi kesän pienistä ihanista asioista, sillä rakastan sitä tuoksua! Pyykkipojat kulkevat meillä mukana sisältä ulos ja takaisin, jotta ne pysyvät tallessa ja hyvässä kunnossa säältä suojassa.
Itse otan kesälläkin siis hieman rennommin. Siivous kannattaa kohdistaa sinne, missä elämä näkyy ja tuntuu eniten. Kun ne paikat pysyvät suurin piirtein kunnossa, on arki paljon mukavampaa. Muuhun kotiin ehtii panostaa sitten, kun auringossa olo riittää tai sade ropisee ikkunaan. Silloin voi kaivaa pölymiekan esiin – tai olla kaivamatta.
Mikä on teillä se kohta, joka siivotaan, vaikka olisi ihana kesäpäivä? Entä mikä saa odottaa huonommalle säälle?
-Taija