Taijan siivousblogi: Siistiä reissufiilistä – Kätevät siivousvälineet asuntoautoon

NAinen menossa asuntoautoon sisään siivouskori käsivarrella.

Kesä tuo mukanaan pitkät päivät, lämpimät illat ja monille myös sen ihanan vapauden tunteen, joka houkuttelee lähtemään tien päälle. Asuntoautosta löytyykin aivan omanlaisensa reissufiilis. Omista asuntovaunureissuistani on vierähtänyt jo useampi vuosi, mutta siskoni sen sijaan matkustelee asuntoautolla useammin. Pääsinkin kurkistamaan heidän ihanaan, retrohenkiseen menopeliinsä siivouksen merkeissä ja samalla vein mukanani tuliaisiksi jotain hyödyllistä. Pakkasin mukaani muutamia Sini-tuotteita, joihin olen luottanut kotona, ja annoin siskoni valita niistä itselleen tarpeelliset.

Puinen kori täynnä SINI-siivousvälineitä.

Kompakti tila, isot tarpeet

Asuntoautossa siisteys ja järjestys korostuvat eri tavalla kuin kotona. Pieni tila muuttuu nopeasti ahtaaksi ja epäviihtyisäksi, jos tavarat jäävät lojumaan tai siivous unohtuu reissun kiireissä. Jokaiselle tavaralle täytyy löytyä paikka, joten mukana olevat tavarat on valittava huolella – näin myös siivousvälineiden kanssa. 

Näistä syistä en halunnut viedä tuliaisina mitään turhaa tai liikaa tilaa vievää. Yritin miettiä, mitkä siivousaineet ja -välineet todella toimisivat pienessä tilassa ja vastaisivat reissuelämän haasteisiin. 

Lähikuvassa siivouskori täynnä siivoustarvikkeita.

Siivousvälinevinkit asuntoautoon

Kun tila on rajallinen, on tärkeää valita tuotteita, jotka ovat sekä tehokkaita että monikäyttöisiä. Vielä parempi, jos ne vievät vähän tilaa ja niitä on helppo säilyttää. Tässä muutama siivousvälinevinkki, jotka helpottavat siisteyden ylläpitämistä myös asuntoautossa.

Pieni kaappi, jossa on siivoussuihke, puhdistusainetabletteja ja pikasiivousliinoja.

Tablettipuhdistusaineet
Sinin kotimaiset ja biohajoavat, tableteista valmistettavat puhdistusaineet ovat täydellinen valinta matkaajille. Kestosuihkepullot voi käyttää uudelleen kerta toisensa jälkeen, eivätkä täyttöpakkaukset vie paljoa tilaa kaapista. Mukaan voi ottaa vaikka tiskiaineen ja yleispuhdistussuihkeen, niilläkin pärjää jo pitkälle. 😊

Pikasiivousliinat
Kertakäyttöiset pikasiivousliinat ovat monikäyttöisiä ja ne helppo ottaa esille aina tarpeen tullessa. Valmiiksi kosteat liinat toimivat tehokkaasti erilaisten pintojen pyyhinnässä; esimerkiksi vessalle ja ikkunoille löytyy omat liinansa. Liinat voi hävittää heti käytön jälkeen, joten ylimääräistä reissupyykkiä ei tule.

Vaaleansinisen ja pinkin sävyinen Pikasiivousliinapaketti lähikuvassa.

Talousliinarulla
5 metrin tai 8 metrin rullasta riittää siivousliinoja pidemmäksikin aikaa. Keittiön siivouksen lisäksi tämä kestävä ja imukykyinen liina sopii monenlaiseen muuhunkin käyttöön, joita asuntovaunussa saattaa tulla vastaan.

Kuivausalusta ja aterinteline
Kuivausalustan sekä aterintelineen avulla astioiden ja ruokailuvälineiden kuivattaminen onnistuu ilman, että vesi jää lojumaan tasoille. Kuivausalustan piikit saa taitettua kokoon säilytyksen ajaksi, mikä tekee siitä ihanteellisen pieniin tiloihin.

Astioita kuivumassa mustalla SINI-kuivausalustalla pienellä tiskipöydällä.

Lähikuva astioista mustan SINI-kuivausalustan päällä.

Pölymiekka
Asuntoauton ahtaat nurkat ja hyllyt voivat kerätä pölyä, joten kevyt ja taipuisa pölymiekka on täydellinen apuri niiden puhdistamiseen.

Nysväri
Jokaisessa asunnossa, myös liikkuvassa, täytyy tietenkin olla myös Nysväri. Tällä pääsee käsiksi kaikkiin pieniin rakoihin, joita asuntoautossakin löytyy yllättävän paljon.

Mustalla Nysvärillä puhdistetaan tiskipöytää.

Välineet tositoimiin

Välineet pääsivät heti testiin, kun asuntoautolle tehtiin pientä putsausta ennen seuraavaa reissua: pölymiekka kiersi katon kulmaukset ja hyllyjen päälliset, nysvärin avulla puhdistettiin keittiön pienet kolot ja nurkkaukset, pinnat käytiin läpi yleispuhdistusaineen kanssa ja lattioiden siivous viimeisteltiin kosteilla moppiliinoilla. Siskoni kiitteli kovasti asuntoauton siistimisestä sekä käytännöllisistä tuliaisista, seuraava reissu onkin mukava aloittaa puhtaalla autolla.

Nuori nainen pyyhkii vihreällä sieniliinalla pöytää asuntoautossa.

Nuori nainen moppaa Monitoimimopilla ja moppiliinalla asuntoauton lattiaa.

Jos sinäkin suunnittelet asuntoautoseikkailua ja haluat tehdä reissaamisesta sujuvampaa ainakin siivouksien puolesta, suosittelen lämpimästi tutustumaan näihin siivousvälineisiin. Puhtaus ei ole vain kotona viihtymistä varten, vaan se tekee myös matkasta mukavamman. Pienillä valinnoilla voi nimittäin olla iso merkitys siinä, miltä reissuarki tuntuu.

Hyviä reissuja ja siistejä seikkailuja kaikille karavaanareille!

-Taija

 

Takaisin vinkkeihin