Roosa nauha -keräys on käynnissä 17.9.–1.11. Keräykseen voi osallistua monin eri tavoin, kuten esimerkiksi tekemällä kertalahjoituksen, perustamalla verkossa oman keräyspotin tai hankkimalla Roosa nauha -tuotteen, jonka tuotoista lahjoitetaan aina tietty osuus Roosa nauha -keräykseen. Lahjoitusosuus on ilmoitettu jokaisessa tuotteessa.

SINI:n asiakkaat voivat kantaa kortensa kekoon ja lahjoittaa Roosa nauha -keräykseen esimerkiksi hankkimalla Sinituotteen siivousvälineen. Roosa nauha -siivousvälineitä löytää Sinituotteen omilta verkkosivuilta, sekä kaupoista kautta maan.

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksen tuotoilla tuetaan kaikkien syöpien tutkimusta Suomessa. Keräys alkaa 19.9. ja jatkuu lokakuun loppuun. Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys on maamme suurin keräys syövän voittamiseksi. Lahjoituksilla tuetaan suomalaista syöpätutkimusta sekä syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään.

Roosa nauha -keräyksellä on kerätty varoja syöpätutkimukselle jo vuodesta 2003. Sinituote on ollut mukana kumppanina vuodesta 2010 lähtien.

Tämän vuoden Roosa nauhan on suunnitellut karismaattinen artisti Lauri Haav.

“Välillä elämä on koskettanut kivuliaasti, ja jättänyt muhunkin haavan. Mutta kaiken tunteminen aidosti on antanut mulle siivet nousta ja mennä taas kohti haaveita.

Tämä Roosa nauha on muistutus siitä, että pienellä teolla säkin voit koskettaa jonkun elämää ja auttaa heidät takaisin siivilleen.”

-Lauri Haav